Lukupäiväkirja

 Rivitys meni epäkuntoon, kun kopioin tätä tekstiä alkuperäisestä lähteestä. Viittausmerkinnätkin, eli nuo numerot hakasuluissa, selitetään siellä. Tässä lukupäiväkirjassa on myös viittaus sen paikan käyttäjäsivuuni. Teksti siis on sataprosenttisesti minun kirjoittamaani.

Lukupäiväkirja
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase, Otava 1984

 25. elokuuta 2014 kello 20.06 (UTC), sivulle 29 asti
Kirja alkoi täysin turhanpäiväisellä, kevään viimeisellä matematiikan tunnilla. Sellaisen aikana ehtii ajatella vaikka mitä, kuten omaa historiaansa. Niin tämänkin kirjan päähenkilö. Kirja vaikuttaa hauskalta, mutta toista samalla tavalla kirjoitettua en lukisi. Pilkutus on välillä mitä sattuu ja paikoitellen puuttuu isoja alkukirjaimia. EIKÄ TÄRKEITÄ ASIOITA TARVITSE KOROSTAA CAPSEILLA[1]. Vain yhtä yleisimmistä kirosanoista en onnistunut löytämään kahdesta ensimmäisestä luvusta.
"Se pakastettiin vahingossa."

 30. elokuuta 2014 kello 16.08 (UTC), sivulle 61 asti
 Päähenkilön päihteidenkäytöstä päätellen hän käy lukion viimeistä luokkaa, mutta rehtorin puheesta päätellen peruskoulun viimeisellä. Ensimmäisessä näistä kahdessa tänäänlukemassani luvussa päähenkilö kävi kavereidensa kanssa kaljalla[2]. Se oli ilmiselvästi henkilöesittelyä. Toisessa luvussa Korva[3] sai tietää, että hänen äitinsä lähettää hänet heinäkuussa Torvenkylään heinätöihin auttamaan sukulaisia, vaikka hänellä oli aivan muita suunnitelmia. Tulihan se puuttuva kirosana sieltä vihdoin osana erästä ylipitkää yhdyssanaa! Päähenkilön kotikylä Vaasa on muuten ihan oikeasti olemassa. Kartasta en sitä vielä löytänyt, mutta kirjasta päätellen se on jossain lähellä merta. Torvenkyläkin on oikea paikka. Se sijaitsee Kalajoella, 443 kilometrin päässä kotikylästäni.
"Ateisti absolutisti vegetaristi modisti. Sti sti sti."

31. elokuuta 2014 kello 20.15 (UTC), sivulle 90 asti
 Linja-automatkan aikana ehtii ajatella kaikenlaista, varsinkin omaa menneisyyttään. Kuudes luku oli Torvenkylän hahmojen esittelyä. Ei siis tapahtunut mitään jännää. Kirjan perusteella maalaiset ovat aivan erilaisia kuin kaupunkilaiset. En epäile. Eihän kukaan itseään kunnioittava Helsinkiläinen sano sitä Hesaksi, vaan Stadiksi[4]! Muuttuuko ihmisen kunnioitus itseään kohtaan, kun hän muuttaa pois Stadista[5]?
"Yksinki mä olin mutsin mielestä vaarallinen yhdistelmä."

 1. syyskuuta 2014 kello 20.16 (UTC), sivulle 119 asti
 ”Hanko seipääseen, koukkaus, nosto, käännös, ponnistus, työntö kärryyn, veto, maahan, huokaus.” Ilmeisesti realistinen kuvaus maalaiselämästä. ”...ja musta tulee ... pyromaani ja mä sytytän kaiken juhannuskokoksi ja nielen kolme tulitikkua aina minuutin välein ja...” Ilmeisesti realistinen kuvaus maalaiselämän seurauksista. Onneksi en itse ole koskaan joutunut heinätöihin. Hulluksihan siinä tulee. Yöllä ehtii ajatella kaikenlaista, kuten omaa tyttöystävähistoriaansa. Allu[6] ajattelee liikaa. Miksi kaiken pitää olla näissä asioissa niin hankalaa? Pitääkin muistuttaa itseäni siitä, että valitan loppuarvioinnissa tekniikasta.
"Rannerenkaat..."

2. syyskuuta 2014 kello 20.18 (UTC), sivulle 154 asti
 ”Kuka sää muka oot?” Erinomainen alku vuosisadan rakkaustarinalle. Tässä luvussa Alpo tupakanostoreissulla ollessaan nimittäin näki ensimmäistä kertaa Kertun[7]. Huomasin jotain epäilyttävää. Kirjassa on tällainen kohta: ”Ja syyttelee meijjän Toukoaki aina että sen lainaamissa kirjoissa on muka jotain KELTASTA sivuilla.” Tässä kirjassa on jotain keltaista sivuilla. Pian tämän jälkeen koko Torvenkylän mafiajengi meni järviretkelle. Sellaisella ehtii keskustella toisten kanssa ja vaikka ajatella omaa ja muiden viinanjuontia. Sitten tapahtui yllättävä käännekohta: mopo-onnettomuus, jossa kukaan ei tosin - ainakaan vielä - kuollut. Tässä kohtaa Allu ja Kerttu näyttivät jo toisiinsa ihastuneilta[8].
"Mitä se pöyhiäminen loppujen lopuksi on?" [9]

20. syyskuuta 2014 kello 18.06 (UTC), sivulle 185 asti
 En edes yritä ymmärtää, miksi kirjoittaja kirjoitti tähän kokonaisen luvun pituisen unen, joka ei liittyne tarinaan mitenkään. Unessa meksikolainen pyssysankari A. Korva pelastaa Kertun Toivo-pedon[10] kynsistä, vie naisen turvaan, tapaa 'kaverinsa', mahdollisesti tappaa heidät, ja lopuksi ratsastaa auringonlaskuun ja suutelee naista. Se unista. Seuraavana[11] aamuna Svante sai kohtauksen ja joutui sairaalaan. Täten Allu lähetettiin Hurmeille lääkettä hakemaan, mutta siellä olikin riita meneillään. Anni[12] veti ensimmäisenä kommunistikortin. Kommarit taisivat olla tuolloin muotia. Tästä kirjasta on hankala ennakoida tulevaa.
"Hän on muun muassa joutunut seisomaan ilmeettömänä viidennen asteen kuulusteluissa, vaikka mielisairas vesikauhuinen minkki on murentanut hänen maksaansa sadeviitan alla."

20. syyskuuta 2014 kello 18.34 (UTC), sivulle 217 asti
Taunolla on psykoosi. Miten kumien ostaminen voi olla niin vaikeaa? Yhden sivun mummolukuja? Sitten minullakin on oikeus tehdä yhden lauseen psykoosikappaleita. Päästiin kynttiläjuttuihin. Anteeksi kauheasti näistä minikappaleista.[13]
"Voiko näihin tomaatteihin nyt varmasti luottaa?"

21. syyskuuta 2014 kello 22.01 (UTC), sivulle 261 asti
 Mikä on huonoin tapa aloittaa keskustelu, kun huomaa, että tyttöystävällä on marsu lemmikkinä? Varmasti se, miten Alpo tässä teki. Tämän jälkeen tulivat kaukaiset sukulaiset Kempeleeltä.[14] Torvenkylän mafiajengi ja pikkuserkku Kempeleeltä päättivät lähteä autiotalolle ryyppäämään, mutta kuten kaikkialla aina varoitetaan, ne päättyvät aina huonosti. Ainakaan kukaan ei kuollut. Ryyppäysreissun aikana esiin nostettiin ilmeisen kuuluisa henkilö, Veijo Haagert. En edes tunne tätä mannea.[15][16] Valitin kirjan kieliopista viimeksi ensimmäisessä merkinnässä, ja nyt on tullut aika valittaa taas. Jeesus, kaakaota ei kirjoiteta kaakau! Juonessa taitaa olla meneillään kaikki menee huonosti -vaihe. Saa nähdä, miten se viimeisten 50 sivun aikana paranee.
"Montako kuutiota siinä on?"

 22. syyskuuta 2014 kello 17.30 (UTC), sivulle 277 asti
 Kuka ihme nykyään raapustaa[17] kirjeitä? Ai niin, kirjahan sijoittuu jonnekin esihistoriaan. Jotenkin Kerttu ja Alpo olivat kuin heidän välinsä eivät olisi koskaan huonontuneet. Tai ainakin Kerttu on. 21. luvussa tapahtuu jotain ihmeellistä. Kertoja vaihtuu minästä häneksi ja samalla myös kerronnan puhekieli vaihtuu kirjakieleksi. Miksi Allun näkökulma jätettiin sivuun? Ehkä tarkoituksena on kertoa Kertun mummosta luontevasti. Vielä on tulossa lähdön hetki. Mitenköhän se sujuu?
"Kertun mielenhäiriöitä ei Alpo halua jakaa kenenkään kanssa."

 22. syyskuuta 2014 kello 18.19 (UTC), loppuun asti
 Päästiin vielä vakavampiinkin kynttilähommiin. Eräänä päivänä, eli aivan liian pian, Allu lähetettiin kotiin kastelemaan kukkia. Juuri kun alkoi tottua. Jäähyväiset olivat sellaiset kuin kuvittelinkin, paitsi Kertun osalta. The arki is back.[18] Arki vain tuntuu väärältä. Sitä se maalaiselämä teettää.
"...koriistaaa kuukkaaneen..."
"Maailma oli menossa nurin ja mä vaan mietin LEIVÄN RAVINTOARVOJA."
Vielä tulee lopullinen arvio.[19]

Lopullinen arvio
 Valitsin tämän kirjan, koska Leijonamielen olin lukenut jo kuudennella luokalla, muumikirjoista en koskaan oikein pitänyt[20] ja Terveystiedon kirjassa oli lainaus Ihanasta merestä, joka vaikutti liian anorektiselta. Kirjan alussa epäilytti, jaksanko edes lukea kirjaa, mutta hyvinhän se meni. Kuten käyttäjäsivullani sanon, ei ole olemassa hyviä ja huonoja kirjoja, on vain hyviä ja tylsiä kirjoja. Tämän kirjan luokittelin luokkaan hyvät. Ennakointini onnistui erinomaisesti, vaikka eihän sitä ennakointia loppujen lopuksi kovin paljoa ollut.[21] Kirja oli kirjoitettu enimmäkseen puhekielellä. Se ei haitannut lukemistani, koska suurin osa siitä oli yleispuhekieltä. Ilmeisesti se ei haitannut kirjan henkilöitäkään, vaikka Alpo puhui eri murretta kuin torvenkyläläiset. Juonesta en tässä viimeisessä arviossa kirjoita, sillä sen näkee pääpiirteissään itse lukupäiväkirjasta.[22]

(Muokkaus 7.2.2016 - Poistettu linkki alkuperäiseen lähteeseen, sillä siellä kerrotaan liikaa minusta itsestäni.)