Yksinkeltainen runoteos

Olli-Pekka Tennilän Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012) muistui mieleeni, kun nyt yhdeksännellä kurssilla piti taas lukea jokin runoteos. Joku siis luki tämän kauan sitten kolmoskurssilla, ja hauska nimi ei unohtunut. Yksinkeltainen on voittanut Runeberg-palkinnonkin, eli se ei ole mitään halpaa runoutta.

Edellisestä runoudenlukuyrityksestä viisastuneena (ks. Kadotettu paratiisi -tekstini) päätin heti kättelyssä jättää silmät narikkaan ja kuunnella koko tekstin yhteen putkeen. Tällä tavalla en jättänyt itselleni aikaa jäädä miettimään syvällisiä merkityksiä lukijan jo jatkaessa eteenpäin. Näin sain myös juonesta kiinni. (Onko juonta? Alla oma tulkintani siitä.)

Elämä on ihmeellistä, miten pieni musta graafi voikaan olla niin täynnä merkitystä. Kaikki kirjaimet A:sta ♥:een merkitsevät niin paljon niin monelle, vaikka ne ovat vain mustetta paperilla tai nollia ja ykkösiä tietokoneen syövereistä. Ne kuitenkin muodostavat yhdessä lisää merkityksiä ja vilheitä. Mutta sataa. Mitäs muutakaan.

Puhuja pohtii pienen elämän merkitystä, miten uhanalaista se on. Mutta se on samalla täynnä merkitystä. Puhujan havainnot ympäröivästä maailmasta ovat täynnä ihmetystä. Mehiläiset ovat mielenkiintoisia - miten niiden pesät ovat niin matemaattisesti tarkkoja ja miten sellainen yhdyskunta toimii. Lapselle appelsiinikin on suuri tapahtuma, siinä voi naama loistaa kilpaa auringon ja kuorien kanssa - yksinkertaisesti kaksinkeltaista. Siemenistä kasvaa uusi puu, mutta ne kasvavat oikeasti hitaasti - siitä minulla on omakohtaista kokemusta. Välillä ehkä liiankin hitaasti.

Schrödingerin kissalaatikko-ongelma on ikuisuuskysymys. Kissa on joko kuollut tai ei kuollut kunnes asiainlaita tarkistetaan. Kun korvaa hypoteettisen kissan omalla lapsella, ei tilannetta välttämättä edes halua tarkistaa. Jossain vaiheessa se kuitenkin on pakko tehdä, ja silloin sataa, koska puolet auringoista on poissa. Osa teoksesta käsittelee kuoleman käsittelyä. Joissain kohdissa puhuja ei tahdo uskoa, joissain kohdissa hän hyväksyy asian, ja joissain kohdissa hän ei ole vielä oikein tajunnut, missä mennään.

Sitten on ne vilheet. Niin moni asia saa uusia melkityksiä vain vaihtamalla r:n l:ksi, ja muillakin kielen ominaisuuksilla leikitään, kuten molempien blokkilainausten lopusta näkee. Se on oikeastaan aika yksinkeltaista, jos asiaa ajattelee. 🌞

Vaikka tiedosto on yli 80 sivua pitkä, ei sen lukemiseen - tai kuuntelemiseen - mennyt henkeä eikä terveyttä: joka sivulla oli vain muutama rivi tekstiä. Runon rakenne ei ole millään tavalla mitallinen. Riimejä ei ole, ja säkeitten tavumäärät ovat yhtä satunnaisia kuin juhannuksen sää. Kuten moderniin runouteen kuuluu, rytmi syntyy säe- ja säkeistöjaottelusta ja abstraktihkosta tekstistä, sekä tietenkin jo mainitsemastani kielellä leikittelystä.

Tarkempaan syyniin otan yhden säkeistön,* jossa määritellään sammakko. Säkeistö tuntuu liittyvän johonkin, mutta samalla minulla ei ollenkaan leikkaa, mihin.

Piiloutuu talveen. Kylmä jatkuu tyhjyyteen asti.
Jääkiteet lävistävät kudoksia.

Glyseroli varjelee sydäntä.
Se on sammakko.

Nimi kuten mikä hyvänsä nimi:

huonosti löydetty, hankala, taipumaton ja väärä. Nimen kitka.

Nimien avaruuden laitamilla tavataan yhä enemmän lukuja.

Kuten siru kielessä kielen siru

tunkeutuu sisään ja alkaa toimia. Toimittaa.

Kontekstistaan irrotettuna säkeistö kuulostaa ihan järkevältä. Vaikka viime kerralla kirjoitin kontekstista irrottamisen olevan paha asia, tällä kertaa näin ei ole - säkeistössä on nimittäin enintään yhtä paljon järkeä kontekstin kera kuin ilman sitä. Mitä muuta moderneilta sirurunoilta voi odottaa? Huomaa, että pointin tehostamiseksi olen lainannut koko sivun, joskin välistys ei täällä blogissa käy tarpeeksi hyvin ilmi. Kaikki sivun säkeistöt ovat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista.

Sammakko on luultavasti ikään kuin vertauskuva jollekin asialle, joka ei ole sammakko. Voi olla myös, että säkeistö on niin kutsuttua flow-runoutta, jossa päästään ensimmäisestä maailmansodasta parin mutkan kautta Muumeihin, niin kuin minulle kävi kerran historian tunnilla (enkä ole vieläkään varma, miten).

Toinen säkeistö toiselta puolelta** dokumenttia on tyyliltään aivan erilainen. Ainoa yhdistävä tekijä on sekavuus. Se on aivan yksinään sivun keskellä ympäristön miettiessä elokuvaa, jossa ei tapahdu ennen kuin alkaa tapahtumaan. Sekään ei vain tunnu liittyvän mihinkään.

Elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia.

Todellisuus ei ole vielä ehdollistunut tapahtumainkululle.

Kamera jäi tuijottamaan kohtaa,

josta sen olisi pitänyt jo poistua leikkauksen myötä toisaalle.

Mess is lore.

Ennen kuin sotkeudutaan

kertomisen katkeamattomaan vyyhteen,
ennen kuin alkaa tapahtua,

on tavatonta.

Sotku on taustatietoa. Ähemmän on venemmän. Kaikessa lyhyydessään säkeistö on enemmän kuin osiensa summa, mikä varmasti on sen tarkoituskin. Lisäksi se tuntuu liittyvän johonkin. 

Teoksen alaotsikkona on "tekstisiruja", mikä on oikein osuvaa. Paitsi että säkeistöt ovat paikoitellen hyvinkin irrallisia, kaikissa ei edes ole mitään järkeä kokonaisuutta ajatellen, joka itsessäänkin on hieman sekava. Kaiken kaikkiaan runo on hyvin viihdyttävä sen kuolemateemasta huolimatta, mikä luultavasti johtuu sen erinomaisesta kielenkäytöstä.

Jälkisanat: Oli kamala säätö sen kanssa, että sain koneen lukemaan teoksen puolestani. Ensin se yritti englanniksi, ja sitten se ei suostunut lukemaan kuin sivun kerrallaan, vaikka asetukset näyttivät aivan muuta. Onneksi ongelmaan löytyi lopulta ratkaisu. -- Neljä päivää myöhemmin Windowsin uusi päivitys asentui koneelleni, ja yksi uusista ominaisuuksista oli dokumenttien helppo luetuttaminen. 😐

*) Teos on kokonaisuus, eikä sisällä yksittäisiä runoja. Jotkin perättäiset säkeistöt liittyvät suoraan samaan aiheeseen, mutta aivan yhtä usein yhteyttä saa etsiä koirin ja kissoin.
**) Ei ihan. Tyyli oikeasti muuttuu teoksen edetessä, ja lainaamani kaksi sivua ovat suhteellisen lähekkäin.

D T

D T D

T