maanantai 11. joulukuuta 2017

Yksinkeltainen runoteos

Olli-Pekka Tennilän Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012) muistui mieleeni, kun nyt yhdeksännellä kurssilla piti taas lukea jokin runoteos. Joku siis luki tämän kauan sitten kolmoskurssilla, ja hauska nimi ei unohtunut. Yksinkeltainen on voittanut Runeberg-palkinnonkin, eli se ei ole mitään halpaa runoutta.

Edellisestä runoudenlukuyrityksestä viisastuneena (ks. Kadotettu paratiisi -tekstini) päätin heti kättelyssä jättää silmät narikkaan ja kuunnella koko tekstin yhteen putkeen. Tällä tavalla en jättänyt itselleni aikaa jäädä miettimään syvällisiä merkityksiä lukijan jo jatkaessa eteenpäin. Näin sain myös juonesta kiinni. (Onko juonta? Alla oma tulkintani siitä.)

Elämä on ihmeellistä, miten pieni musta graafi voikaan olla niin täynnä merkitystä. Kaikki kirjaimet A:sta ♥:een merkitsevät niin paljon niin monelle, vaikka ne ovat vain mustetta paperilla tai nollia ja ykkösiä tietokoneen syövereistä. Ne kuitenkin muodostavat yhdessä lisää merkityksiä ja vilheitä. Mutta sataa. Mitäs muutakaan.

Puhuja pohtii pienen elämän merkitystä, miten uhanalaista se on. Mutta se on samalla täynnä merkitystä. Puhujan havainnot ympäröivästä maailmasta ovat täynnä ihmetystä. Mehiläiset ovat mielenkiintoisia - miten niiden pesät ovat niin matemaattisesti tarkkoja ja miten sellainen yhdyskunta toimii. Lapselle appelsiinikin on suuri tapahtuma, siinä voi naama loistaa kilpaa auringon ja kuorien kanssa - yksinkertaisesti kaksinkeltaista. Siemenistä kasvaa uusi puu, mutta ne kasvavat oikeasti hitaasti - siitä minulla on omakohtaista kokemusta. Välillä ehkä liiankin hitaasti.

Schrödingerin kissalaatikko-ongelma on ikuisuuskysymys. Kissa on joko kuollut tai ei kuollut kunnes asiainlaita tarkistetaan. Kun korvaa hypoteettisen kissan omalla lapsella, ei tilannetta välttämättä edes halua tarkistaa. Jossain vaiheessa se kuitenkin on pakko tehdä, ja silloin sataa, koska puolet auringoista on poissa. Osa teoksesta käsittelee kuoleman käsittelyä. Joissain kohdissa puhuja ei tahdo uskoa, joissain kohdissa hän hyväksyy asian, ja joissain kohdissa hän ei ole vielä oikein tajunnut, missä mennään.

Sitten on ne vilheet. Niin moni asia saa uusia melkityksiä vain vaihtamalla r:n l:ksi, ja muillakin kielen ominaisuuksilla leikitään, kuten molempien blokkilainausten lopusta näkee. Se on oikeastaan aika yksinkeltaista, jos asiaa ajattelee. 🌞

Vaikka tiedosto on yli 80 sivua pitkä, ei sen lukemiseen - tai kuuntelemiseen - mennyt henkeä eikä terveyttä: joka sivulla oli vain muutama rivi tekstiä. Runon rakenne ei ole millään tavalla mitallinen. Riimejä ei ole, ja säkeitten tavumäärät ovat yhtä satunnaisia kuin juhannuksen sää. Kuten moderniin runouteen kuuluu, rytmi syntyy säe- ja säkeistöjaottelusta ja abstraktihkosta tekstistä, sekä tietenkin jo mainitsemastani kielellä leikittelystä.

Tarkempaan syyniin otan yhden säkeistön,* jossa määritellään sammakko. Säkeistö tuntuu liittyvän johonkin, mutta samalla minulla ei ollenkaan leikkaa, mihin.

Piiloutuu talveen. Kylmä jatkuu tyhjyyteen asti.
Jääkiteet lävistävät kudoksia.
Glyseroli varjelee sydäntä.
Se on sammakko.

Nimi kuten mikä hyvänsä nimi:
huonosti löydetty, hankala, taipumaton ja väärä. Nimen kitka.
Nimien avaruuden laitamilla tavataan yhä enemmän lukuja.

Kuten siru kielessä kielen siru
tunkeutuu sisään ja alkaa toimia. Toimittaa.

Kontekstistaan irrotettuna säkeistö kuulostaa ihan järkevältä. Vaikka viime kerralla kirjoitin kontekstista irrottamisen olevan paha asia, tällä kertaa näin ei ole - säkeistössä on nimittäin enintään yhtä paljon järkeä kontekstin kera kuin ilman sitä. Mitä muuta moderneilta sirurunoilta voi odottaa? Huomaa, että pointin tehostamiseksi olen lainannut koko sivun, joskin välistys ei täällä blogissa käy tarpeeksi hyvin ilmi. Kaikki sivun säkeistöt ovat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista.

Sammakko on luultavasti ikään kuin vertauskuva jollekin asialle, joka ei ole sammakko. Voi olla myös, että säkeistö on niin kutsuttua flow-runoutta, jossa päästään ensimmäisestä maailmansodasta parin mutkan kautta Muumeihin, niin kuin minulle kävi kerran historian tunnilla (enkä ole vieläkään varma, miten).

Toinen säkeistö toiselta puolelta** dokumenttia on tyyliltään aivan erilainen. Ainoa yhdistävä tekijä on sekavuus. Se on aivan yksinään sivun keskellä ympäristön miettiessä elokuvaa, jossa ei tapahdu ennen kuin alkaa tapahtumaan. Sekään ei vain tunnu liittyvän mihinkään.

Elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia.
Todellisuus ei ole vielä ehdollistunut tapahtumainkululle.

Kamera jäi tuijottamaan kohtaa,
josta sen olisi pitänyt jo poistua leikkauksen myötä toisaalle.

Mess is lore.

Ennen kuin sotkeudutaan
kertomisen katkeamattomaan vyyhteen,
ennen kuin alkaa tapahtua,
on tavatonta.
Sotku on taustatietoa. Ähemmän on venemmän. Kaikessa lyhyydessään säkeistö on enemmän kuin osiensa summa, mikä varmasti on sen tarkoituskin. Lisäksi se tuntuu liittyvän johonkin. 

Teoksen alaotsikkona on "tekstisiruja", mikä on oikein osuvaa. Paitsi että säkeistöt ovat paikoitellen hyvinkin irrallisia, kaikissa ei edes ole mitään järkeä kokonaisuutta ajatellen, joka itsessäänkin on hieman sekava. Kaiken kaikkiaan runo on hyvin viihdyttävä sen kuolemateemasta huolimatta, mikä luultavasti johtuu sen erinomaisesta kielenkäytöstä.

Jälkisanat: Oli kamala säätö sen kanssa, että sain koneen lukemaan teoksen puolestani. Ensin se yritti englanniksi, ja sitten se ei suostunut lukemaan kuin sivun kerrallaan, vaikka asetukset näyttivät aivan muuta. Onneksi ongelmaan löytyi lopulta ratkaisu. -- Neljä päivää myöhemmin Windowsin uusi päivitys asentui koneelleni, ja yksi uusista ominaisuuksista oli dokumenttien helppo luetuttaminen. 😐

*) Teos on kokonaisuus, eikä sisällä yksittäisiä runoja. Jotkin perättäiset säkeistöt liittyvät suoraan samaan aiheeseen, mutta aivan yhtä usein yhteyttä saa etsiä koirin ja kissoin.
**) Ei ihan. Tyyli oikeasti muuttuu teoksen edetessä, ja lainaamani kaksi sivua ovat suhteellisen lähekkäin.

D T
D T D
T

tiistai 7. marraskuuta 2017

Epäilyttäviä kirjeitä

Postiluukusta tulee minulle osoitettu kirje. Siinä sanotaan, että saan yllätyslahjan, jos tulen tiettyyn paikkaan jossain päin Savoa. Nämä yllätyslahjat kuitenkin tiedetään, ja Savoon reissaaminenkaan ei ole vaivan arvoista, joten jätän kirjeen omaan rauhaansa.

Toinenkin kirje tulee luukusta sisään. Siinä kehotetaan tällä kertaa tulemaan johonkin tiettyyn paikkaan täällä Helsingissä, mutta tällä kertaa ei luvatakaan mitään yllätyslahjoja. Sen sijaan siinä lukee, että jos en tule, me haemme sinut - ja sinä maksat.

Tämä on aika pelottavaa. Ehkä on paras vain mennä. Eihän epämääräiseen kirjeen kertomaan paikkaan menemisestä ole koskaan seurannut mitään pahaa...

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Yritysficci!


Siinä se nyt on. Kolme lyhyttä tekstiä yhden pitkän sijaan, koska joltain palaa aina hermot. Nalle Puh -osuus on kolmisensataa sanaa pitkä, Muumilaakso-osio on hieman lyhempi. Tässä oli aiemmin kolmaskin osa, mutta en ollut tyytyväinen dialogiin ja poistin sen.

Outolintu OY
Kaksi epäonnistunutta yritystä perustaa onnistunut yritys

Puolen hehtaarin metsä oli paljon pienempi kuin oletin. Ei ollut koskaan tullut mieleen katsoa, kuinka paljon puoli hehtaaria oikeasti oli. Tänään olin kuitenkin mennyt kyseiseen metsään, koska halusin perustaa yrityksen Nalle Puhin kanssa. Puh vaikutti sellaiselta tyypiltä, joka suostuisi hulluimpiinkin ehdotuksiini hyvin mielellään. Koska metsässä kaikki oli näköetäisyyden päässä, löysin Puhin nopeasti, ja yhtä nopeasti meillä oli koju pystyssä.
Nasu tuli paikalle tiedustellen, mitä me kojun takana teimme.
Me perustimme yrityksen!” Puh ilmoitti ylpeästi.
Nasu oli selkeästi mielissään Puhin uudesta työstä. ”Mitä te myytte?”
”Hunajaa”, minä vastasin, samalla osoittaen kojun takana olevia purnukoita. ”Puhilla on kuulemma hyvä tavarantoimittaja.”
Nasu halusi ostaa yhden purkin, jonka Puh ojensi hänelle. Hän oli jo lähtemässä, kun minä huomautin maksusta.
”Oi, minä vallan unohdin”, Nasu huokaisi ja kaivoi jostain viisi tammenterhoa ja asetti ne eteemme.
Tammenterhoja, ihmettelin, kaipa se oli käypä valuutta tässä osassa maailmaa.
Nasun lähdettyä saapui kohtapuoliin Risto Reipas ihmettelemään puuhiamme. Kävimme läpi saman keskustelun kuin Nasun kanssa, ja Risto halusikin ostaa purkillisen keltaista kultaamme.
Riston saatua hunajapurkin käteensä hän kuitenkin sanoi: ”Höpsö karhu, et sinä voi myydä minulle tyhjiä purkkeja hunajana.” Risto naurahti, mutta maksoi siitä huolimatta. Hän oli kaiketi tottunut kaiken maailman kummallisuuksiin Puhin seurassa.
Toisen asiakkaamme lähdettyä nostin yhtä purkkia ja jouduin toteamaan, että se ei ollut ollenkaan täysi. Katsoin purkin sisälle enkä nähnyt siellä muuta kuin pimeyttä. Reunat olivat kuitenkin vielä tahmeat. Toinen ja kolmaskin purkki olivat yhtä tyhjiä. Tiedustelin vieressäni seisoskelevalta nallelta – joka laski tyytyväisenä saamiaan tammenterhoja yhä uudestaan –, tiesikö tämä asiasta jotain.
”Voi harmi”, Puh vastasi. ”Minä kun luulin, että –”
”Älä selittele”, tiuskaisin. ”Söitkö sinä meidän myyntiartikkelimme?”
”Anteeksi.” Puh oli pahoillaan.
Tämä ei todellakaan ollut kuulunut suunnitelmiini. Ties vaikka Puolen hehtaarin metsän poliisi tulisi vielä pidättämään minut valheellisesta markkinoinnista. Sanoin Puhille pikaisesti näkemiin ja liukenin paikalta jättäen nallekarhun myymään purnukoitaan yksinänsä.
Minulta eivät ideat loppuneet. Seuraava pysäkkini oli Muumilaakso.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Vertailuessee klassismin kirjasta

Klassinen eepos

John Miltonin Kadotettu paratiisi (1667) on eeppinen runoelma, mikä ei voi jäädä lukijalle epäselväksi. Teoksen juoni kertoo Taivaan menetyksestä ja sen jälleenlunastuksesta; Taivas on jo itsessään kristillinen aihe. Miltonista oli alun perin tarkoitus tulla pappi, ja hän todellakin oli hyvin lukenut: hän heittää tekstiinsä mukaan lukuisia nimiä ja viittauksia paikkoihin ja henkilöihin, joita kukaan Louis Layman ei tunne katsomatta Googlesta tai lukematta Raamattua tai antiikin Kreikan kuuluisia eepoksia, joille tämän runon voidaan ajatella olevan suoraa jatkoa. Antiikin Kreikan ihailu olikin teoksen julkaisuaikana erittäin muodikasta, jopa niin muodikasta, että muunlaista taidetta halveksuttiin.

 Koko runo on myös kirjoitettu runomitassa, mikä oli hyvin tyypillistä paitsi aikakauden muille runoille, myös kaikille muille teoksille kuten näytelmille. Tämäkin on perua antiikin ajoilta, jolloin myös kaikki kirjoitettiin runoina. Mitan tunnistus ei oikein luonnistu näinä yömyöhän hetkinä, mutta sen voin sanoa, että säkeet pilkkovat lauseita puoliksi ja riimit löytyvät milloin mistäkin, jos niitä ylipäätään on. Koko kirja on kuitenkin täynnä omituiseen muotoon väännettyjä sanoja, joten luulen sillä joko itse Miltonin tai teoksen kääntäjän pyrkineen tiettyyn tavumäärään per säe.

 Teokseen oli äärimmäisen hankala tarttua, minkä vuoksi jätin tämän kirjoittamisen aivan viime tinkaan. Runomuoto, väännetyt sanat ja ylenpalttinen asioiden kuvaus saivat tekstin valumaan silmistäni kuin veden hanhen selästä. Lopulta kuitenkin sain kirjan auki eräästä vähemmän kuivasta kohdasta ja päätin lukea pari sivua ilman kontekstia. Kontekstin sivuuttaminen on yleensä huono idea, eikä Kadotettu paratiisi ollut poikkeus. En edes yritä ymmärtää kohtauksessa olleiden henkilöiden perhesuhteita, saati sitten paikan logiikkaa. Se on kuin roskakori, jonne Jumala heitti kaikki virheensä, askartelusilppunsa ja vihollisensa. Diktatuuria vastaan kapinoivat siis heitettiin sinne kärsimään, ja nyt he ovat vihaisia syystä. Onko Taivaan Kuningas pahempi kuin itse paholainen?

 Tämäkin on osa klassismin tyyliä. En ole varma, mitä moniulotteisemmilla henkilöhahmoilla alun alkaen haettiin, mutta ainakin se tekee tarinoista monta kertaa mielenkiintoisempia - etenkin, kun edelliset parituhatta vuotta pahikset olivat olleet niistä 50:stä harmaan sävystä sitä tumminta (ja tämä on muuten väärä fakta; jo antiikin kreikan sankareilla oli vihollisia, jotka eivät olleet tehneet yhtään enempää väärää kuin he itse). Sataprosenttisen klassistisesta teoksesta kuitenkin kun on kyse, on jo alusta asti selvää, kumpi puoli tulee voittamaan. Itse asiassa se kerrotaan jo blurbissa - tai siis kerrottaisiin, jos kirjan takakannessa jotain olisi.

 Jos palautetaan konteksti, voidaan huomata, että Saatana on kuin onkin täysi psykopaatti. Tästä tosin minulla ei ole mitään takuita. Luin sen netistä. YMMV.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Äikkä 5

Se on äikkä 5 nyt. Elikkä kirjallisuushistoria.
Tässä kurssin ohjelma (lähinnä muistutukseksi minua itseäni varten):
  • Klassismi
  • Lue aikakauden kirja (2 kpl) John Miltonin Kadotettu paratiisi ja joku faabelikokoelma(?)
  • Selvitä aikakauden historialliset tapahtumat ja kirjallisuuden (myös teatteri!) piirteet
  • Tee neloskurssin jutut loppuun
  • Säädä slaidien kanssa ja yritä peitellä sitä, että kukaan (hetkinen... eli minä) ei muistanut kirjoittaa mitään aikakauden kirjallisuuden tyypillisistä piirteistä
  • Oikeasti tee neloskurssin jutut loppuun
  • Välikoe edesmenneistä aiheista
  • Jotain
  • Vertailuessee kirjoista
  • Toinen välikoe
  • Neljän tunnin essee (veikkaan, että 10 % saa sen valmiiksi tunnissa ja että toisella 10 % loppuu aika kesken)
  • Älä mene edes
  • Tee vitoskurssin työt loppuun
Ei se niin pahalta näytä.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Toinen wipe

Tällä kertaa jotain muuta kuin hätäisesti välitunnilla kyhättyjä!


Jälkiviisauksia: Ei olisikaan kannattanut tehdä häipyvää kuvaa siten, että siinä on mainosten kohdalla aukot: jäi rumat valkoiset viivat. Olisin myös päässyt helpommalla.

maanantai 23. tammikuuta 2017

City Wipeouteja Googlen kartoista


Kielletty kirja -sarjakuva

Suosittelen lukemaan myös kuvien title- ja alt-tekstit. Ne ovat... sanotaanko vaikka... olennaisia. Helpoiten pääset lukemaan ne F12:n elementintutkintatyökalulla. Title-tekstit toki näet myös viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle, jos selaimesi tukee toimintoa.

aka The Child Predator on the Edge of the Field
Huomaa, että kuussa ei ole reikää: tähdet eivät näy läpi
"Hyvästi iäksi, koulu!" 🖕
"Totta puhuen sä oot aikamoinen piikki perslihassa." "asdfasdfasdf!!!!!11one!!2"
"Sä oot hullu!"
Taustalla oleva taulu perustuu tositapahtumiin. Vannon.
"Minä tulen mukaan!"
"Emmä mihinkää oo menos."

Totisesti on lukiopojan ja ala-astetytön välinen
rakkaus jotakin maailmaa mullistavaa.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kielletty kirja -essee

Älä välitä kuvista, jos ne häiritsevät.

Teinikapinaa mahdollisuuksien maassa

J. D. Salingerin romaani Sieppari ruispellossa (1945-1946) kertoo teini-ikäisen pojan elämästä, joka ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista. Holden Caulfieldin veli on nimittäin kuollut joitain vuosia sitten, eikä koulukaan suju. Itse asiassa koulu sujuu niinkin huonosti, että hän on saanut sieltä kenkää. Holdenilla ei ole mitään syytä jäädä kouluun viimeisiksi päiviksi pölyyntymään, mutta hän ei myöskään aio kertoa asiasta vanhemmilleen etukäteen. Siispä hän päättää viettää muutaman päivän New Yorkissa. Kaikki ei kuitenkaan mene odotusten mukaan, minkä seurauksena Holden saa lopulta elämänsä raiteilleen. Vaikka Holden alussa jättääkin kaiken David Copperfield -sonnan väliin, koska se on tylsää, tulee tarinasta joka tapauksessa aika lailla sitä itseään.

 Teoksen nimi, Sieppari ruispellossa (The Catcher in the Rye), tulee vanhasta Robert Burnsin kirjoittamasta runosta nimeltä Comin' Thro' the Rye, jonka sanat Holden aluksi muistaa väärin. Alun perin runo kertoo tytöstä, joka pussailee (tai jotain sinne päin) ruispellolla, mutta Holdenin kuvitelmat lapsien nappaamisesta pellon reunalla lisäävät eittämättä hahmoon pedofiilisen sävyn. Vaikka tuo viittaus pedofiliaan onkin erittäin kaukaa haettu, esiintyy romaanissa myös oikea pedofiili, jonka ilmitulo johtaa Holdenin läheisimpään seksuaaliseen kokemukseen.

Laupias pervo on muutakin kuin pelkkä kumikaula
Holden on muutenkin aika villi tapaus: Kolmen ja puolen vuorokauden aikana hän polttaa useita askeja tupakkaa, juo paljon viinaa, heittää rahojaan vähän minne sattuu ja tilaa prostituoidun hotellihuoneeseensa. Viimeinen näistä tosin osoittautuu melko huonoksi ideaksi, sillä tapaus päättyy siihen, että prostituoidun parittaja hakkaa Holdenin ja vie lompakosta viitosen, joka oli siihen aikaan suuri raha. Moraaliton toiminta ei todellakaan lopu tähän. Teoksessa ei vain halvenneta Jumalaa ja tehdä itsemurhaa, vaan siinä myös käytetään rumaa kieltä. Käytetty kieli ei sekään rajoitu vain ja ainoastaan kiroiluun, sillä esimerkiksi miespuoleisia homoseksuaaleja Holden kutsuu aivan muina miehinä hinteiksi. Olin varma, että mustia olisi kutsuttu neekereiksi, mutta erehdyin: mustat olivatkin värillisiä.

Huomaa ero
Hintit eivät ole ainoa sanamuoto, joka paljastaa romaanin tapahtumien sijoittuvan 40-luvulle. Holden esimerkiksi puhuu reputtamisesta, jota kukaan ei enää käytä. Räikein esimerkki vanhentuneista sanoista on se, kun Holden sanoo "but it didn't make me feel gay as hell, either", eikä hän todellakaan tarkoittanut tuntevansa itseään homoksi. Luin siis kirjan sen alkukielellä saadakseni paremman kuvan sen miljööstä. Useampi sanakirja oli ahkerassa käytössä, johtuen pääasiassa vanhentuneista ja slangisanoista.


Jos olisin lukenut kirjan suomeksi, olisin luultavasti joko missannut puolet 40-luvun New Yorkin ilmapiiristä tai ollut aivan yhtä hämilläni joistain sanonnoista. Hyvänä esimerkkinä minulle entuudestaan täysin tuntemattomista sanoista oli snowing: Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se tarkoittaa sen lisäksi, että taivaalta sataa sellaisia valkoisia juttuja. Sanakirja selvensi asiaa, mutta pienessä päässäni en keksinyt sille suomenkielistä vastinetta. Toinen aivan yhtä kummallinen tapaus oli malted, jonka syvimmästä olemuksesta en päässyt selvyyteen edes kolmen sanakirjan jälkeen. Kaikeksi onnekseni klassikkokirjallisuutta analysoidaan verkossa paljon, ja etenkin vanhemmista teoksista joudutaan selittämään ajan kulttuuria - nykyamerikkalaisetkaan tuskin tietävät, mikä Radio City on, elleivät satu asumaan New Yorkissa.

"Sää oot niin kaunis. Mä vannon. Siis takuulla ihan oikeesti."

Ehkä ironisinta teoksessa on se, että Holden keskustelee kahden nunnan kanssa kirjoista, jotka ovat liian hävyttömiä luettavaksi - kuten Romeo ja Julia. Vähänpä päähenkilö tiesi, että hänenkin tarinansa tultaisiin kieltämään samoista syistä. Ovathan toisessa ja kolmannessa kappaleessa esittämäni Holdenin teot aika holtittomia. Millainen esimerkki on juova ja polttava ja kotoakarkaava teini nykyajan nuorisolle? Eräskin tyyppi oli tehnyt murhan romaanin innoittamana, vedoten siihen, että hänestä tuntui samalta kuin Holdenista. Valitettavasti jotkut lukevat vain katkelman tekstistä ymmärtämättä kokonaisuutta. Miltä kenestä tahansa vanhemmasta tuntuisi, jos hänen yläasteikäisen poikansa käskettäisiin lukea kirja, jossa lukee "mä sanoin sille, et menee panee talkkarin vaimoo matkalla sinne kylppäriin" ja "mä vähän niinku huusin sen, mä olin niin kännissä"? Aivan, sinäkin vähintään haastaisit koulun oikeuteen.

Tarina ei kuitenkaan ole siinä. Romaani ei kerro pojasta, joka on vapauden perikuva ja joka menee kouluaikana New Yorkiin hieman hurvittelemaan huorien kanssa ja juomaan alaikäisenä viinaa. Ei, sen sijaan tarina kertoo pojasta, joka veljensä poismenon jälkeen alkaa syrjäytyä, mutta pelastuu pikkusiskonsa (ja erään pervon) ansiosta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Siinä missä syrjäytyvä henkilö on huono roolimalli kenelle tahansa, on Holdenin pelastustarina oivallinen esimerkki jokaiselle masentuneelle nuorelle, joka aikoo jättää perheensä ja koulunsa ja mennä jollekin pikkupaikkakunnalle huoltoasemalle apulaiseksi.

Kielletty kirja - vaihe 2

Vastauksia ymmärtämisen helpottamiseksi (ja muita mietteitä)

  • Romaani julkaistiin alun perin vuosina 1945-1946.
  • Siihen aikaan teknologia oli mitä oli, eivätkä esim. hissit toimineet nappia painamalla, vaan niitä kuljettamassa piti olla ammattitaitoinen henkilö (Mielenkiintoinen fakta: Vaikka tarina sijoittuu nelisenkymmentä vuotta ennen Häräntappoasetta, tässä romaanissa on todennäköisempää, että henkilöllä x on puhelin. Olikohan Yhdysvaltojen maaseudulla vielä 80-luvulla puhelimia?)
  • Jopa ei-niin-rikkailla perheillä on palvelija. Nykyään sellaisia löytyy lähinnä kartanoista.
  • Kaikki Holdenin lukio-opettajat* ovat miehiä. Se on oikeastaan aika hauska ajatus, kun itse olen tottunut siihen, että 80 % opettajista on naisia.
  • Lukiot* ovat myös kaikki sisäoppilaitoksia, ja ne sisältävät vain yhtä sukupuolta.
  • Holden on mielisairas. Hänellä on masennusta, hermostuneisuutta ja omituisia sekoamisia. Asia toki johtuu osin siitä, että hän on syrjäytymässä, hänen veljensä oli kuollut muutama vuosi sitten, ja elämä menee muutenkin päin helvettiä.
  • Kun luin Tom Sawyerin seikkailut, olin hyvin hämmentynyt poikien löytämän aarteen suuruudesta. Sieppariakin lukiessani onnistuin hämmentämään itseni pahanpäiväisesti eräässä kohdassa: Holden lainaa siskoltaan vajaat yhdeksän dollaria ja päättää mennä taksilla, vaikka ei haluaisi tuhlata kaikkea. Jouduin oikeasti miettimään minuutin, ennen kuin muistin tarinan sijoittuvan yli 70 vuoden päähän nykyhetkestä.
  • Luin romaanin sen alkukielellä saadakseni autenttisemman kuvan miljööstä. 40-luku paistaa kielenkäytöstä läpi: mukana oli joitain vanhentuneita sanoja, joita kukaan ei enää käytä - yhden sanan kohdalla ainakaan siinä merkityksessä.
  • Teosta on kritisoitu pääasiassa siitä, että se esittää nuorten maailman realistisesti henkilökohtaisella otteella. Tämä sisältää niin kirosanojen ja muiden halventavien sanojen käyttöä, jumalanpilkkaa kuin seksiviittauksiakin. Itse asiassa koko romaanin nimikin on tietyllä tavalla seksuaalissävytteinen. Ironisesti Holden yhdessä vaiheessa pohtii kyseisten asioiden takia kiellettyjä kirjoja. Muita kritisoinnin kohteita ovat olleet päihteiden käytön näyttäminen positiivisessa valossa sekä päähenkilön psykoottisten toimien vaikutus nuorison turmeltumiseen.
  • Ihmiset ovat murhanneet kirjan innoittamana, vaikka murhaaninnostamiskirjana tämä on minusta oikeastaan aika huono, etenkään kun Holden ei itse murhaa ketään tarinan aikana.
*) Vaikka amerikkalainen koulutusjärjestelmä ei ole täysin vertailtavissa Suomen vastaavan kanssa, on Holdenin ikä, 16 tai 17 (en ole ihan varma), ratkaiseva tekijä sanavalinnassani.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Kielletty kirja - vaihe 1

Millaiset taustatiedot teoksen ilmestymisajankohdasta, kirjailijasta tai teoksen vastaanotosta auttaisivat teoksen ymmärtämisessä?


Olennaisia asioita ymmärtämisen kannalta ovat seuraavat asiat:
  • Romaanin julkaisuvuosi (40-luku)
  • Senaikainen koulutusjärjestelmä
  • Nuoren syrjäytyvän ihmisen ajatusmaailma
  • Senaikainen rahan arvo (ei olennaista, mutta häiritsevää, jos ei ymmärrä)
  • Vastaanotosta ymmärrettävä senaikaisten ihmisten tiukat moraalikäsitykset (ja miksei nykyistenkin!)

Soundscape

Liittyy aiheeseen.
Tehnyt: Cambridge Bay Weather (Wikipedia)

lauantai 14. tammikuuta 2017

Malttakaa hetki!

Esseeni tullee tänne viikonlopun aikana. En ole unohtanut teitä!

Edit: Unohdin teidät. Sori. Odottakaa maanantaihin.